Kivelän Ponitalli sijaitsee Hiehonkosken kylässä, Keski-Suomessa Mennonjärven rannalla. Tallimme ei ole suurimmasta päästä, mutta ei ihan pienimmästäkään. Tallialueella on vain itse talli (+pihatto), pihattotarha, kolme sekapohjaista tarhaa, ratsastuskenttä, Mariannen talo ja lato, jonka vintti on täynnä aarteita ja alakertaan remontoitu leiri/taukotilat. Muista pientalleista poiketen, talli ei ole vanha navetta, lampola tai lato, vaan se on rakennettu vuonna 1999 talliksi, josta lähtien sitä on aina hiljalleen korjailtu. Ennen tallin paikalla kyllä oli navetta, mutta sen palaessa vain kivijalka jäi jäljelle. Tämän kivijalan päällä talli tänäkin päivänä seisoo.
Tallissa on karsinat yhdeksälle hevoselle. Karsinoiden lisäksi tallissa on satulahuone, wc (luksusta!), pesukarsina ja pihatto. Pihaton yhteydessä on kaksi isompaa karsinaa, joissa voi myös laittaa hevosia kuntoon tai käyttää sairaskarsinoina. Pihattoon mahtuu kokonaisuudessaan 6 hevosta, mutta sitä on mahdollista laajentaa tulevaisuudessa. Tallin pihalla on kentän, ladon ja tarhojen lisäksi hevosten varustamista varten puomit, jossa varsinkin kesäisin on mukava laittaa hevonen kuntoon.

Tallimme kenttää reunustaa puuaidat ja portin virkaa toimittavat langat, joista kulku kentälle. Kentän laidalla saa seurailla tunteja ja valmennuksia, mutta ethän häiritse ratsastusta. Estekalustomme säilyy pienessä vajassa, tosin kesäisin estekauden aikaan se on usein tyhjillään.
Tallilta on 600 metrin matka jätvelle, mutta uittopaikalle on 3 kilometriä. Maastoreitit on hyvät, ja suurinosa teistä on pehmeitä hiekkateitä joilla on hyvä ravata ja laukatakin. Lähellä on myös muutama pelto, joihin tulee hyvät sänget syksyisin, joten sänkilaukatkin ovat meillä mahdollisia. Tallillamme on yksi laidun kilometrin päässä tallialueelta, ja kesän alkaessa hevoset ratsastetaan sinne laidunlomalle. Ihan kokopäiväistä lomaa hevoset eivät saa, sillä hoitajat ratsastavat hevosia normaalisti kesäisinkin.

Kaikki sivun kuvat © Vapaasti by AK